Maanantai-illalla Moona pääsi tauon jälkeen pitkästä aikaa treeneihin. Treenit olivatkin talven jälkeen siirtyneet ulos ja päästiin ATT:n hyvälle ulkokentälle juoksentelemaan.

Ja Moonahan juoksi, mutta niin myös mammakin Radat olivat sopivan haastavia eli oli suorempaa kohtaa ja sitten taas kinkkisempää vääntämistä. Moona toimi just niin kuin mamma halus ja ohjas ja kerrankin pysyttiin ratasuunnitelmassa aivan sikahyvin. Mun suunnitelmat onnistuivat, vaikka muutamaa sain kyllä tutustuessa miettiä, että tää ois paras, mutta ei ehkä se varmin.. mutta jos onnistuu niin silloin se ois nopein ja nää kohdat sitten radalla myös onnistui, kun menin tilanteisiin mukaan täysillä.. enkä hissutellut. Samoin toimi Moona! Mentiin kaksi rataa molemmat pariin kertaan. Ekalla radalla vedetiin pöytä ekalla kertaa suoraan läpi, kun tädillä oli sitä vauhtia sitten HIUKAN liikaa.. ja mamma ei tehnyt elettäkään vauhdin ottamiseen pois ennen pöytää. Toisella kertaa homma toimi paremmin ja illan ylivoimaisesti paras suorituksemme tehtiin toisen radan viimeisellä kerralla. Siinä rata eteni koko ajan sujuvasti, ei ollut mitään kohtaa joka ois jäänyt odottamaan jotain vähän lisää eli saatiin hienosti onnistumaan joka kierrätys ja vääntö. Mamma oli sitten niin tytyväinen Moonaan ja sen työskentelyyn.. intoa oli kuin pienessä kylässä ja se jaksoi kaikki radat hienosti. Ulkona oli tosi viileä keli ja loppupäässä rupesi vielä vähän satelemaan ja Moona oli just sen näköinen kun odoteltiin viimeiselle radalle menoa ja yritin pitää sitä kävellen lämpimänä, että mennään mamma jo autoon ja välillä jopa haroi vähän vastaan, kun yritin ympyrällä sitä pyöritellä, että lihakset pysyy lämpimänä. Ajattelin jo että pitäiskö vimppa rata jättää väliin, kun oli mennyt muuten niin hyvin ja jos toisella ei enää ole yhtään halua radalle, kun kelikin oli tuommoinen. Mutta mitä vielä, kun sen sinne lähtöön laitoin ja lähdettiin.. niin täti muuttui taas aivan toiseksi eläimeksi. Musta tuntuu tai ei mitään tunnu vaan sen näkee ihan selkeästi, että täti on tän kevään aikana syttynyt lajiin vielä enemmän eli nyt se tekee rataa radantekemisen takia.. eikä pelkästään sen palkan tai jonkun muun takia eli se todella nauttii siitä kun tehdään ja vielä enemmän, kun mammakin juoksee kunnolla ja radalla on menoa ja meininkiä

Eilen olin vetämässä jatkokurssin treenit ja Nöpsykkä oli mukana. Sen kanssa otettiin eritoten keppejä. Jostain myös kaivoin taas pienen kokeilumieleni ja pidettiin vähän hauskaa jo kokeilin, miten Nöpsykältä sujuu jatkokurssin rata ilman käskytystä eli kuinka se seuraa ohjausta ja liikettä. Koko radalla (11 estettä) en antanut sille käskyn käskyä... siis suullista, mutta niin se Nöpsykkä vaan tuli ja veti puhtaan radan.. selviytyi hienosti kaikista välistävedoista ja takaakierroista yms. Mun täytyykin siirtyä varmaan äänettömäänohjaukseen.. Nöpö ei edes yhtään ihmetellyt tai epäröinyt millään esteellä... se oli täysillä mukana juonessa ja veteli rataa kuin olisin aina ohjaillut äänettömästi. Ja mä kun olen luullut että ne kannustukset ovat sille tosi tärkeitä tai niinhän ne siis ovatkin eli vauhtia tulee lisää kun niitä käytän, mutta en ihan osannut kuvitella, että se vetää radan noin sujuvasti ilman koko ääntä. Välillä kun tuntuu, että sille saa käyttää putkeenkin "putki, putki, putki.. mene, mene, mene" käskytystä eli näkee että se vähän epäröi, mutta nyt ei tullut kyllä yhtään kohtaa jossa se olis epäröinyt.. tietty täytyi tarkemmin seurata mitä mamma tekee, kun käskytystä ei ollenkaan tullut, mutta aivan mahtavasti tuo pikku-neiti mun ohjausta lukee Tämmöiset kokeilut on välillä hauskoja.. homma on mukavaa ja otetaan rennosti ja vähän kokeillaan. Nöpön kanssa tämä tietty on sen verran helpompaa, että sen kanssa useimmiten on oikeaan aikaan oikeassa paikassa.. Moonan kanssa varmasti olis vähän vaikeampaa, koska täytyisi todella ennakoida enemmän, kun varsinaista täällä-käskytystä ei pystyisi antamaan. Täytyypi senkin kanssa joskus ottaa tämmöinen ohjelmanumero.