Tänään oli vuorossa joka viikkoiseksi muodostunut lauantai-sauna. Käyn aina vanhempien luona lauantai-saunassa ja tytöt saavat osansa. Tai siis paremmin sanottuna Moona. Moona tulee ihan hulluksi jo pelkästä sauna-sanasta ja kun iskä saunaa lämmittää.. on siis puulämmitteinen, on se aina oven takana jo vahdissa, ettei saunaan kukaan mene ilman että hän on mukana. Vahtaa silmä kovana ja kuuntelee kun kiuas rätisee ja ritisee. Sitten kun mä menen saunaan, tulee Monskula mukaan. Nöpökin tulee pesuhuoneeseen asti, mutta saunaan se ei sitten enää tule. Moona sitä vastoin hyppää joko ylimmälle tai keskimmäiselle lauteelle ja heittäytyy sammakkoasentoon oikoiseksi ja nauttii lämmöstä. Välillä se on vähän kauempaan ja välillä pienet löylyt riittää.. ilmoittaa sitten ovella seisten, että nyt vois pikku hiljaa lähteä pois. Oven alikin osaa kyllä mennä, muta täytyyhän se palvelu pelata hänen majesteettinsa korkeudelle ja se ovi käydä avaaamassa ;D Sitten loppu ilta lokoillaan sohvalla ja ollaan ihan naatteja ;D Yleisesti lauantai-iltaan kuuluu lapsille karkkia.. eli tässä tapauksessa luu tai joku muu herkkupala ;D

Mamma myös ilmoitti tänään Monskulan toiseen agi kisaan Tsaulle lauantaina 16.2. ja taas yhteen starttiin. ATT:n kisakirje edellisen viikonlopun kisaan saapui myös tänään, joten viikon verran nyt sitten jännitellään ekaa starttia. Mitään ihmeempiä odotuksia ei ole. Ainahan se kiva olisi jos rata menee hyvin, mutta koska kisa on ensimmäinen virallinen startti ja mamma on kova jännittämään.. ei voi koskaan tietää mitä vastaan tulee. Muutenkin se on pitkälti sitten niin mun kuin Monskulan päivän vireestä kiinni sekä radan koukeroista, mun ohjauskuvioista, Moonan vauhdista jne. Asia on monien monien asioiden summa, jos kaikki on kondiksessa voi homma toimia tai sitten ei... koskaan ei etukäteen voi tietää ja se onkin tämän lajin suola ;D