Viikko on mennyt sitten niin äkkiä.. ettei ole sunnuntain treeneistäkään mitään kirjoitellut. Vettä on satanut alkuviikon ja lenkit on olleet sitten todella pikkaisia, kun eihän noi kääpiöt siellä halua silloin liikkua. Tänään päästiin sitten taas jo normaalia pidemmälle lenkille ja purkamaan energiat hepuloimalla vapaana :D Meillä on tuolla skanssin alueella semmoinen yks tietty kohta, jossa itse otan aina spurtteja, kun koirat on vapaana ja melkein aina saan siitä heidät hepuloimaan ja repeilemään suuntaan jos toiseen ja arvatkaa vaan onko noilla sitten leveät virnistykset naamalla. Samalla ne taisivat saada kuntoliikuntaa, kun viereinen niitty oli kasvanut aika pitkään ruohoon/heinään.. eipä ole vähään aikaan sitä ainakaan leikattu, joten siellä ne porhaltelivat ja joutuivat todella loikkimaan että etenivät.

Sunnuntaina oli kivat treenit ja koirissa oli vauhtiakin kivasti. Moona varsinkin jaksoi molemmat pitkät radat hienosti ja paineli todella kivasti. Nöpsykkä on aina tasaisen varma ja vauhti samaa luokkaa.

Molemmat radat oli 18 estettä. Eka rata oli agirata ilman keinua ja keppejä.. muut esteet mukana.. suht suoraviivaista menoa.. pöytäkin oli tällä radalla mukana. Toisella radalla olikin sitten myös keinu ja kepit sekä tehtiin takaakiertoja oikein urakalla.. jos nyt oikein laskin niin kuudessa kohtaa tein takaakierrätyksen.. joten kyllä sitä ainakin harjoiteltiin sillä radalla riittävästi. Oli kyllä mukava nähdä, että koirat kyllä sen osaa.. kunhan ohjaaja malttaa ohjata kunnolla ja yhtään ei saa lopettaa ohjausta kesken tai ainakin Nöpö lukee mua vielä siinä kohtaa liikaa ja ei malta viedä estettä loppuun. Moona sitä vastoin on välillä ollut selkeästi huonompi takaakierroissa kuin Nöpö.. vaikka täti noita on tosiaankin paljon enempi treenannut.. mutta ehkäpä se on auttanut, että vapaavuorolla olen noita yleensä joka kerta muutaman ottanut sekä treenien jälkeenkin jos olen jotain yksitellen ottanut. Nyt näytti toimivan molemmista suunnista hienosti. Molemmat jaksoivat treenit tosi hyvin.. vaikka tiettyjä kohtia hiottiin kyllä molempien kanssa. Moona meni keinunkin sen kymmenisen kertaa ja ei hidastelua pahemmin näkyvissä.. siis hitaasti se sen tulee, jos vertaa kunnon agikoiraan.. mutta Moonalta selkeää edistystä, ei niin enää paineistu siitä keinusta.. vaan suoritti sen nyt ainakin joka kerta suht samalla vauhdilla ja innolla... joten kehitystä havaittavissa.. toivottavasti se myös jatkuu. Täytyy vaan viedä se loppuun ja houkutella kunnolla.. mutta ei yhtään kiirehtiä tai hermostua.. innostaa vaan kunnolla, mutta ei kuitenkaan liikaa... Moona viisaana, kun katsoo sitten että nyt on joku  huonosti, kun mamma rupesi noin oudoksi ;D On se viisas koira!

Lauantaina onkin vuorossa ATT:n agikisat. Moonalla pitkästä aikaa kaksi starttia: hyppy- ja agirata sekä Nöpöllä agirata.