Olevinaan on niin kiirettä ettei ole viime viikkoon kerennyt blogiakaan ollenkaan päivittää.. ois kyllä monta kertaa pitänyt, mutta aina vaan on sitten jäänyt.

Tiistaina agikurssien jälkeen otin Moonalle vähän vaikeampia keppilähestymisiä langat apuna sekä putki-kulmia ja tietysti keinua. Kepeistä oli kyllä ihan kuutamolla.. onneksi oli langat, kun ei ollut hirveästi silti hajua... joten mentiin helpommasta ja pikku hiljaa vaikeutettiin. Putki oli yllätys, sen tytteli veteli hienosti eri suunista.. mutta epäilen vähän ettei putkihakuisuus ole noin suurta vierailla putkilla ;) Keinu meni perinteisesti.

Sunnuntain treeneissä oli alkuksi vuorossa 11 esteen hyppis ja sitten 13 esteen agirata. Hyppis meni ekalla kerralla täysin nappiin.. juoksin ja vedätin ja tein kaiken kyllä niin äärirajoilla, että jälkeenpäin hymyilytti se, että kyllä Moona hienosti tulee perässä kun mamma vaan luottaa.. ei puhettakaan että ois tehnyt jotian muuta kuin piti, kun vauhti ja ohjaus oli kunnossa :) Toisella yrittämällä rata meni myös puhtaasti, mutta se radan vaikein kohta meni tällä kertaa liiaksi varmisteluksi.. eli se luottamus ja vauhti multa siinä kohtaa sitten taas hävis :/

Toisella radalla tehtiin myös puhdas suoritus, mutta alku oli jotensakin hankala ja toisella kertaa sitä sitten hiottiin. Vastaanotosta liikkuminen on siitä vaikeaa, että kun olen himpankin edellä on Moona sitten jo väärällä puolle estettä (este oli sivu suuntaan) ja sitten taas jos olen jäljessä tulee ko. esteen jälkeen liian suuri käännös tai Monskula hyppää jopa suoraan mun syliin.. kun en ehdi alta pois. Joten tässä pitäis taas liikkua just eikä melkein oikeaaan aikaan ;) Keinu oli tällä radalla musta suht hyvä.

Nöpsykkäkin on taas esitellyt jo kevätjuhlaliikkeitä sisälläkin.. joten rupeaa siis olemaan oma itsensä. Haavakin näyttää siistiltä.. liimaa siinä kyllä vielä paikoitellen on ja sen takia äkkiä katsottuna on semmoinen ruskea-musta-läikykäs.. mutta siitä ne kuluvat ajan myötä pois. Mitään tököttejä en ole siihen laittanut tai haavaan kertaakaan koskenut, saa parantua ihan rauhassa itsekseen, kun mitään tarvetta mihinkään ei ole ollut.