Mamma on ollut taas vähän laiska ja kirjoittamiset on jääneet. Nyt kuitenkin vähän viime sunnuntain agilitytreeneistä.


Ekana oli 16 esteen agirata. Ongelmallisimmaksi kohdiksi muodostuivat putki, jonka päät oli taas yhdessä.. se oli vaikea molemmille tytöille. Monskulle myös pöytä oli taas vähän kadoksissa.. No, sitä ei olla taas vähään aikaan menty ja myös haistelua oli taas ihan älyttömästi. Keinukin oli taas tosi vaikea ja hidas. Nöpökin haisteli ja putki oli sille todella ongelmallinen. Kontaktit ovat sillä aivan mahtavat… varsinkin keinu oli fantastinen.


Toisena ratana oli 19 esteen rata, joka oli kimurantimpi kuin ensimmäinen. Monskulan kanssa petrattiin ekaan rataan nähden. Mun käskytys oli kunnollista, muistin kannustaa ja kehua ja liikkua sen mukana oikea-aikaisesti, joten rata sujui hyvin. Keinukin toimi paremmin.. kun otettiin sillä useita toistoja. Siirryn Moonan kanssa kontakteilla nyt vedätyksiin.. ilman pysähdyksiä kokonaan. Näin saadaan vauhtia säilytettyä ja rata ei pysähdy aina kun se Moonan mielestä on juuri taas päässyt alkuunsa.. tämä on meille varmasti parempi vaihtoehto, joten tämän kanssa nyt edetään. Treeneissä kyllä välillä vielä muistutan noista pysähdyksistäkin. Nöpsykkä sitä vastoin jatkoi  haisteluja myös tällä radalla. Jostain syystä se oli tällä kertaa selkeästi vain ruuanperässä ja nyt otettiin vesipullo käyttöön. Kirppu sai aina kyytiä, kun nenä lähti alkeiskurssilaisten jäljiltä maahan jääneiden hyvien hajujen perään. Haisteluja lukuun ottamatta Nöpsykästäkin löytyi tällä radalla vauhtia ja senkin kanssa vaikeammat kuviot onnistui kivasti J

Riikan sekä Elsan ja Wilman blogista löytyy kuvat radoista (mustalla eka rata ja sinisellä toka)