Tänään oltiin Moonan kanssa ATT:n hallilla treenailemassa keinua Johannan vetämissä treeneissä.

Treenattiin läpi kaksi rataa, joissa molemmissa oli kaksi eri keinua. Eka rata oli suht ympyräskä ja Moona meni keinut normi tapaan kuten Johannankin hallissa on mennyt!!!! Välissä kävin vielä ottamassa viereisellä kentällä kolmattakin keinua ja sekin sujui. Sitten oli vuorossa vielä 11 esteen rata, jossa oli samat keinut kuin ekallakin radalla.. rata vaan oli sitten vähän mutkikkaampi sekä puomikin oli mukana. Keinut sujui tälläkin radalla samoin kuin edellisellä ja mitään ongelmaa ei ollut.. puomi ja keinu oli suht lähekkäin ja keinullehan sitä sitten puomin sijaan mentiin.. joten sekin kertoo, että tänään oli kyllä keinu päivä Moonalla. Empä ois ihan heti uskonut! No, päästiin me se puomikin sitten toisella yrittämällä ko. kohdasta.

Tosi tyytyväinen olen tädin työskentelyyn ja keinut sujuivat tänään tuolla 'vieraassa' hallissa hyvin ja sata kertaa paremmin kuin kisoissa ovat menneet. Joko me siis olemme päässeet hommassa eteenpäin tai sitten tädillä oli vaan joku hyvä päivä tänään tai sitten se vaikuttaa.. että treenit on aina treenit ja itse on siellä paljon rennompi kuin kisoissa ja samalla Moona tietty aistii sen ja voi käyttäytyä tilantteessa eritavoin.. joten silloin ongelma onkin kisa versus treenitilanteessa ja sitä on vaikea treenata, kun ei ne epävirallisetkaan ole sama asia. No, kuitenkin mamma oli tätiin tänään todella tyytyväinen :D

Samalla selvisi ehkä myös se miksi ne keinut kisoissa ovat ehkä olleet vielä vaikeampia.. eli olen vedättänyt vähän liikaakin ja en ole jäänyt menemään keinua samaa matkaa Moonan kanssa.. kuten treeneissä yleensä teen. Joten pitäis kisoissa myös tietty noudattaa samaa kaavaa kuin treeneissä ja tehdä homma samalla tavalla. Luultavimmin Moona ei täten lue mua oikein ja tulee epävarmaksi että mitä tehdään ja varsinkin siitä, että onko suoritettava este keinu vai puomi. Joten tarkempaa ohjausta ja yhdenmukaisuutta kisa- ja treeniratoihin, jotta saatais se keinu toimimaan samoin joka tilanteessa.

Jos Monskula suorittais kisoissa keinun noin kun tänään treeneissä niin olisin tyytyväinen, kun tiedossa kuitenkin on se mistä ollaan liikkeelle lähdetty ja nytkin ollaan taas kyllä otettu valovuosi hommassa eteenpäin. Tietty nyt täytyy varoa sitä, ettei tule yhtään takapakkia.. sitten se homma lässähtää taas siihen. Joten ei kun vaan katse eteenpäin ja TSAUn kisoihin sitten katsastamaan marraskuun alussa taas heidän keinu ja miten se sitten sujuu silloin.

Toivottavasti tulee taas muitakin tilanteita jolloin päästään vieraita keinuja oikein kunnolla treenaamaan ja palkkaamaan ja mieluiten vielä rata tilanteissa ;)